Kadonneet matkatavarat

Onko Skotlannissa kylmä marraskuussa? Miksi Saksassa on lunta vielä maaliskuussa?

perjantaina, maaliskuuta 17, 2006

Olen muuten Saksassa

Niin matkailin eilen bussilla Helsinki-Vantaalle. Esitin matkalippuni ja minut heitettiin koneeseen. Blue1 ylitti kaikki odotukset ja antoivat jopa ihan mukavan aamupalan. Olin luullut, että se kuuluu samaan sarjaan Ryanairin ja tällasten kanssa, mutta ei se sitte ollutkaan.

Käytiin Lyypekissä ja jouduin kaksi kertaa Mäkkiin.

Kieli on ihan totaalisen jumissa.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Loppusanat

Nyt olen ollut siis lähemmäs kaksi viikkoa Suomessa. Pakkasen laskiessa alle kahdenkymmenen Suomi tuntuu kylmältä.

Sekoiltuani kuukauden Skotlannissa tarjoilijana olen päättänyt, että en enää koskaan valita jos ruoka ravintolassa ei ilmesty eteeni välittömästi. Tiesittekö muuten, että kun tarjoilija on kiikuttanut tilauksen keittiiöön, ruoka täytyy myös valmistaa? Sitä ei siis oteta suoraan lämpökaapista!

En myöskään saa enää paniikkikohtausta, jos tyhjällä lautasella on jokin roska. Voin vain pyyhkäistä sen kylmänrauhallisesti pois.

Mutta T-paita päällä en mene ulos talvella.

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Viimeinen tyopaiva

Ny ei enaa tarvitse ikina kuunnella sita kuinka hitaita me ollaan. Eika sita etta me ei muka ymmarreta mita "selvinta" enklantia. Eika tarvi kuulla huumehorhon kamalaa naurua. Launtaiaamuna tama tytto lahtee Edinburghiin eika hyvastele kuin ehka Pikku G:n. Ha haa/ Olkaa onnettomia ilman minua. JEEEEEEEEEEEEEEEEE.

Joku raukka ranskis tuli tanaan. Se joyutuu olemaan viisi kuukautta taalla.

Kirjoitan huomenna lisaa.

HAPPY HAPPY JOY JOY HAPPY HAPPY JOY JOY HAPPY HAPPY JOY JOY

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Joulu meni jo

Meilla oli hotellissa jouluna ihan kamala elakelaisryhma. Mikaan ei kelvannut ja valittivat kaikesta. Minusta ei koskaan tule elakelaista, joka matkustaa ryman kanssa ja kun vihdoin paasee perille valittaa siita, kun kaikki ei olekaan kuin kotona. Jos haluavat luksushotelliin niin sitten maksavat luksushotellista. Niin ja koko joulu tehtiin siis iloisesti toita. Meni ihan huomaamatta ohi.

Sitten kun porukka lahti maanantaiaamuna, niin joku seta sanoi minulle tack sa mycket, kun kuuli minun oleavn Suomesta. Hihii.

Eilen satoi lunta. Tassa todiste.


perjantaina, joulukuuta 23, 2005

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Paketti tuli!

Kukaan ei sitten ollutkaan pollinnyt joulupakettiani. Saan nautiskella Safari-keksini ihan itse :) Lisaksi sain kehittavaa lukemista, koska paikallislehden uusimmat numerot oltiin kaytetty pakkausmateriaalina. Hip huraa!

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Posti

Posti on hukannut mun joulupakettini... Mutteri lahetti sen jo 7. paiva Suomesta, mutta ei ole viela nakynyt. Joku on varmaan pollinyt sen. Niiden varmaan teki kovasti mielei Safari-kekseja. Niin sina pakettivaras, nauti nyt oikein kovasti lahjoistani =P

Jeanette lahti tanaan pois. Staff accommodation alkaa hiljeta kovasti joulun lahestyessa. Nyt siella on enaa mina, Annika ja James. Mekin paastaan kohta pois. :D Meidan huone alkaa pienentya, koska saatiin Jeanetten jaamistosta silitysrauta, kaappi, vedenkeitin, peili, patteri ja kunnon pussilakanat... Ei pitais enaa paleltua.